Inarin järven interaktiivinen kartta

Siidan pysyvä näyttely kertoo luonnon, ihmisen ja kulttuurin vuorovaikutuksesta saamelaisten kotiseutualueella. Museolle rakentamamme interaktiivinen media on kokonaan datapohjainen ja tuo Inarijärven ympäristöineen eloon kuuden karttakerroksen kautta — jokainen paljastaa eri ulottuvuuden järven luonnosta, historiasta ja elävästä kulttuurista.

Vuodenajat seuraa kahdeksaan vuodenaikaan perustuvaa kalenteria, joka muodostaa saamelaisen elämänrytmin perustan: tuttujen neljän vuodenajan lisäksi saamenmaassa on kevätkesä, syyskesä, syystalvi ja kevättalvi — rytmi, joka on muovannut kaikkea poronhoidosta kalastukseen sukupolvien ajan.

Inarijärven kalat ja kutupaikat kartoittaa, miten vedenkorkeuden säännöstely sähköntuotantoa varten Venäjällä ja Norjassa on muuttanut järven ekosysteemiä erityisesti syksyllä kutevien lajien kuten raudun ja taimenen osalta, ja samalla näyttää, miten ilmastonmuutos työntää haukea ja ahventa yhä pohjoisemmaksi.

Inarijärven kierros opastaa vierailijoita kahdenkymmenen kiinnostavan kohteen läpi järven rosoisilla rannoilla — viikinkiaikaisesta hopea-aarteesta ja toisen maailmansodan vankileirisaaresta ikivanhoihin mäntymetsiköihin ja järven syvimpään kohtaan 92 metrissä.

Pyhät paikat kartoittaa seidat, uhrisaaret ja pyhät maisemat, jotka heijastavat saamelaista maailmankatsomusta, jossa kaikella luonnossa on sielu — mukaan lukien Äijih-saari, ukkosenjumalalle omistettu uhripaikka, jota on käytetty 1300-luvulta lähtien.

Varriminen seuraa inarinsaamelaisten perheiden vuotuista muuttoa kesäpaikkojen Inarijärven rannalla ja suojaisten talvipaikkojen välillä, piirtäen esiin reitit ja pysähtymispaikat, jotka määrittivät elämää järvellä.

Asutushistoria kattaa 10 000 vuotta asutusta — kivikautisista asuinpaikoista Juutuanjoen suulla rautakautisten liesilatomusten kautta talvikylien aikaan ja kolttasaamelaisten uudelleenasuttamiseen Petsamosta toisen maailmansodan jälkeen.

Inarijärven 3D-kartan rakentaminen kokonaan datasta

Asetimme projektille yhden ehdottoman teknisen reunaehdon: jokaisen visuaalisen elementin kartalla oli pohjauduttava rakenteelliseen tietolähteeseen. Mitään ei maalattu käsin, retusoitu tai väärennetty kuvankäsittelyohjelmassa. Jos jokin näkyy kartalla — maasto, metsäpeite, veden syvyys, jään laajuus — se jäljittyy todelliseen tietoaineistoon todellisine koordinaatteineen.

Tämä ei ollut esteettinen valinta. Se oli tuotantopäätös. Tietokantapohjainen tuotantoputki tarkoittaa, että kartta voidaan luoda uudelleen, päivittää uuden datan saataville tullessa ja hakea tietoja siitä — jokaisella pikselillä on merkitys väriarvonsa lisäksi.

3D-pohjakartan tuli esittää samanaikaisesti geologia, korkeuserot ja Inarijärven syvyyssuhteet. Tämä edellytti useiden itsenäisten tietolähteiden kerrostamista yhdeksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Perustana on 10 metrin resoluution korkeusmalli (DEM), yhdistettynä järven pohjan syvyyskäyriä sisältävään paikkatietoaineistoon. Syvyysdata — sama lähde, josta perinteiset merikartat tuotetaan — tuotiin vektoripolygoneina, mikä antoi tarkan geometrian vedenalaiselle maastolle. Yhdessä nämä kaksi aineistoa määrittävät jokaisen pinnan, jonka kamera näkee: maa nousee korkeusmallista, järven pohja laskeutuu syvyyskäyristä.

Maanpeitteen käsin piirtämisen sijaan hyödynsimme kahta kerrosta Copernicus Land Monitoring Servicen korkearesoluutioisista kerroksista:

Metsä- ja ruohotyyppien luokittelu — erottaa havumetsät, lehtimetsät ja ruohoalueet Euroopan laajuisella tarkkuudella. Tämä kerros ohjaa kasvillisuuden renderöintiä: missä data sanoo kuusi, kartta renderöi kuusen.

Vesityyppien luokittelu — rajaa pysyvät vesialueet, kausittaiset vedet ja kosteikot. Tämä syöttää suoraan hydrologiseen renderöintiin ja varmistaa, että rantaviivan tarkkuus heijastaa satelliittihavaittua todellisuutta, ei suunnittelijan arviota.

Copernicuksen lisäksi sovelsimme CORINE Land Cover 2018 (CLC2018) -aineistoa laajempana kontekstuaalisena maankäyttöluokituksena, joka tarjoaa standardoidut maankäyttöluokat koko kartta-alueen laajuudelta.

Inarijärvi jäätyy ja sulaa vuotuisessa syklissä, ja tämän syklin visualisointi vaati aikasarjadataa — ei yksittäistä tilannekuvaa vaan sarjan tiloja kuukausien ajalta. SYKE:n Tarkka-palvelun jäähavaintokerros tarjosi satelliittipohjaisia tilannekuvia jään laajuudesta talvikauden aikana. Nämä havainnot yhdistettiin aikajanaksi, joka näyttää jäätymisen etenemisen syksystä kevään sulamiseen — kaikki havaittuun dataan perustuen, ei taiteelliseen tulkintaan.

Fyysisen maiseman lisäksi kartta sisältää kerroksia inhimillisestä ja ekologisesta tiedosta — Inarijärven kuuden siikamuodon kutupaikat, esihistorialliset asuinpaikat, saamelaisten pyhät paikat ja inarinsaamelaisten vuotuiset muuttoreitit, jotka noudattavat vuodenaikojen rytmiä (muutto Mikkelipäivänä syyskuun lopussa, paluu riippuen jäätilanteesta kesäkuussa).

Nämä kerrokset rakennettiin taulukkomuotoisena paikkatietona — koordinaatit, ominaisuudet ja metatiedot hallinnoitiin laskentataulukoissa ja muunnettiin paikkatietomuotoihin — joten ne integroituvat samaan tuotantoputkeen kuin rasteri- ja vektorimuotoiset ympäristöaineistot. Kutualueiden rajat digitoitiin suoraan kartan koordinaatistoon sen sijaan, että ne olisi piirretty vapaalla kädellä tasokuvaan.